Integraaliteoria vs Spiral Dynamics: mikä niissä oikeasti eroaa

Jos olet lukenut jotain aikuisen kehityksestä, olet luultavasti törmännyt molempiin nimiin samassa kappaleessa, usein kuin ne olisivat vaihtokelpoisia. Eivät ole. Sen ymmärtäminen, miten integraaliteoria ja spiral dynamics eroavat, on yksi niistä pienistä selvennyksistä, joiden jälkeen moni aiemmin luettu asia loksahtaa yhtäkkiä paikalleen. Toinen on kartta vaiheista, joiden läpi ihmiset kulkevat. Toinen on kartta koko maastosta, vaiheet mukaan lukien.

Sekaannus on ymmärrettävä. Molemmilla malleilla on yhteinen historia, yhteinen sanasto, ja niitä opetetaan yleensä rinnakkain. Mutta ne vastaavat eri kysymyksiin, ja sen tietäminen, mitä oikeasti kysyt, muuttaa yleensä sen, mitä teet seuraavaksi.

Mikä on spiral dynamics?

Spiral dynamics kasvoi psykologi Clare Gravesin tutkimuksesta. Hän vietti vuosikymmeniä tutkien, miten ihmisten arvot muuttuvat, kun heidän elinolonsa muuttuvat. Hänen oppilaansa Don Beck ja Christopher Cowan järjestivät työn myöhemmin siihen värijärjestelmään, jonka useimmat tuntevat tänään: beige, purppura, punainen, sininen, oranssi, vihreä, keltainen, turkoosi.

Jokainen väri kuvaa arvojärjestelmää, ei persoonallisuustyyppiä eikä missään nimessä älykkyystasoa. Sininen ei ole oranssia huonompi. Ne ovat vastauksia eri ongelmiin. Kun olosuhteesi siirtyvät ja nykyinen vastauksesi lakkaa toimimasta, juuri paine löytää uusi liikuttaa sinua spiraalilla.

Ydinväite on vaatimaton ja käyttökelpoinen: ihmiset kiistelevät tosiasioista paljon harvemmin kuin luulevat. He kiistelevät eri arvojärjestelmien sisältä, ja jokainen niistä on sisältä katsottuna omalla tavallaan järkevä.

Mikä on integraaliteoria?

Integraaliteoria, joka liitetään vahvimmin filosofi Ken Wilberiin, on laajempi. Se yrittää rakentaa kehyksen, joka kantaa monia aloja, menetelmiä ja perinteitä pakottamatta niitä yksimielisyyteen. Sen tunnetuin osa ovat neljä kvadranttia, jotka lajittelevat minkä tahansa tilanteen yksilön sisäpuoleen, yksilön ulkopuoleen, yhteisön sisäpuoleen ja yhteisön ulkopuoleen.

Kvadranttien rinnalla ovat kehitystasot, kehityslinjat kuten kognitiivinen, moraalinen tai tunnepuolen kyky, tietoisuuden tilat ja tyypit. Spiral dynamicsia käytetään usein integraaliteorian sisällä täyttämään tasojen sarake. Siinä on suhde yhdessä lauseessa: spiral dynamics tarjoaa kehityksen järjestyksen, ja integraaliteoria tarjoaa sen suuremman astian, jossa järjestys istuu.

Merkkejä siitä, että sekoitat nämä kaksi

• Kohtelet väriä identiteettinä: "Minä olen vihreä" muistuttaa vähän sitä, että sanoisi "minä olen tiistai". Painopiste on paikka, josta yleensä toimit, ei se kuka olet.
• Laitat ihmisiä järjestykseen tilanteiden sijaan: Spiral dynamics kuvaa, mitkä arvot sopivat mihinkin olosuhteisiin. Heti kun siitä tulee tikapuut, joilla ihmiset lajitellaan parempiin ja huonompiin, jokin on mennyt vinoon.
• Käytät tasoja ja ohitat kvadrantit: Jos jokainen selitys, johon tartut, koskee jonkun vaihetta, käytät yhtä integraaliteorian saraketta ja kutsut sitä koko kartaksi.
• Sekoitat huippukokemuksen pysyvään muutokseen: Integraaliteoria pitää tilat ja vaiheet tarkoituksella erillään. Voimakas viikonloppu on tila. Vaiheet vievät paljon kauemmin ja näkyvät siinä, miten selviät tavallisesta tiistaista.
• Oletat kehityksen etenevän tasaisesti: Kehityslinjat voivat edetä hyvin eri tahtiin. Joku voi olla älyllisesti hienostunut ja tunnepuolelta melko nuori, ja useimmat meistä ovat jossain kohdassa epätasaisia.

Miksi ero on tärkeä

Tämä ei ole saivartelua. Kun olet jumissa, mallit lähettävät sinut eri suuntiin.

Jos kysymyksesi on "miksi minä ja veljeni käymme aina saman riidan", spiral dynamics on yleensä hyödyllisempi linssi. Se ohjaa sinut riidan alla oleviin arvojärjestelmiin sen sisällön sijaan, ja se laskee yleensä lämpötilaa.

Jos kysymys on "miksi elämäni näyttää paperilla hyvältä ja tuntuu ontolta", integraaliteoria antaa enemmän käsiteltävää. Neljä kvadranttia kysyvät, mitä tapahtuu sisälläsi, käytöksessäsi, suhteissasi ja niissä järjestelmissä, joiden sisällä elät. Usein vastaus asuu kvadrantissa, jota et tullut ajatelleeksi tarkistaa.

Työssä näkyy sama jako. Tiimillä, joka jumittaa yhä uudelleen, voi olla arvojen yhteentörmäys, mikä on spiral dynamics -ongelma, tai rakenteellinen ongelma, johon mikään henkilökohtainen kasvu ei yllä, mikä on kvadranttiongelma. Väärään työkaluun tarttuminen tuhlaa paljon rehellistä vaivannäköä.

On myös hiljaisempi hyöty. Kehitysmalleilla on tapana muuttua aseiksi, tavaksi selittää, miksi kaikki muut ovat sinua jäljessä. Kun pitää molempia malleja löysässä otteessa, se käy vaikeammaksi. Integraaliteoria muistuttaa, että katsot yhtä siivua. Spiral dynamics muistuttaa, että myös nykyinen vastauksesi lakkaa jonain päivänä toimimasta.

Itsetutkiskelu: missä oikeastaan olet?

Useimmat näistä malleista lukevat tunnistavat itsensä monesta kohdasta yhtä aikaa, mikä on normaalia ja myös hieman hämmentävää. Jäsennelty itsetutkiskelu näyttää yleensä enemmän kuin vielä yksi tiivistelmä, koska se kysyy omista reaktioistasi eikä teoriasta.

Ilmainen integraaliteoriatesti vie sinut kysymysten läpi siitä, miten teet päätöksiä, mitä et siedä toisissa ja minne huomiosi karkaa paineen alla. Se ei diagnosoi mitään eikä ole mittaus. Ajattele sitä peilinä, jossa on hieman rakennetta. Painopisteesi on lähtökohta pohdinnalle, ei mukana kannettava lappu.

Jos pohdintasi palaa yhä uudelleen ihmissuhteisiin maailmankuvan sijaan, kiintymystyylin kuviot voivat olla lähempänä sitä, minkä parissa oikeasti työskentelet.